keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kesä meni ja kohta jo talvikin...

Aika menee hullua vauhtia ja blogi on jäänyt "vähän" pienemmälle huomiolle. Porukka on kovasti toivonut blogipäivitystä eli sellainen nyt tehtäköön. Kesän aikana TK:lla ei kovasti tapahtunut. Aikaa kului Nukin (www.nuki.fi) raksailussa ja kiipeillessä. Kesä yllätti sinänsä että kävijöitä riitti mukavasti, oliko tähän syynä sateet vai alkaako sisäkiipeilijöiden määrä kasvaa? Mukava kuitenkin huomata että seinät eivät kaikuneet tyhjyttä koko kesää, hyvä niin. Syksyllä pidettiin taas Nekala Masterssit, hyvin meni. Tänä vuonna taitaa jäädä SM-osakilpailun järjestäminen valitettavasti väliin, helmikuu tulee niin nopeesti ja järjestäävää tahoa ei ole vielä löytynyt. TK:lle riittänee Masterssien sekä muutamien jäsenkisojen järjestäminen kauden aikana.



Otetilauksia on tehty kovasti. Parikin tilausta Aixilta sekä suomalaiselta GreenGripiltä. Molemmat otesarjat ovat toimineet odotetusti. ProWall sai myös ison kasan Moonin ruuvareita. OPM duunaa turkkusessa parasta aikaa meille uusia boxeja ja kuvissa esiintyvä syylä (tunnetaan myös työnimellä kuningasmansikka) syntyi Jannen autotallissa Tonin avustuksella. TK:n osalta isompia raksaprojekteja ei ole tulossa, hierontatilaa päivitetään hieman ja punaista juoksumattoa on tarkoitus tilata lisää jotta saamme vuorattua sillä koko hallin lattian. Otteita ja muuta kivaa tilaillaan tasaisin väliajoin seiniä piristämään. Kesällä on myös tarkoitus maalailla ainakin osa seinistä uudestaan. Yleistä viihtyvyyttä takaamaan palkkasimme siivousfirman, näin henkilökunnalle jää aiempaa edemmän aikaa reitintekoon ja muuhun yleissäätöön




Uusista palveluista mainittakoon kiipeilijöille suunnattu jooga joka sai huisin suosion heti alusta asti. Ryhmä jatkaa helmikuun toisella tai kolmannella viikolla ja pyrimme saamaan kasaan myös toisen aloittelijaryhmän, tästä ilmoittelemme facebookissa. Kannttaa likettää TK:ta facessa, sieltä saa näppärästi tietoa erikoisaukioloajoista, tarjouksista, tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista. Climbers massage jatkaa uusilla vastaanottoajoilla, tsekatkaa ajat netistä ja varatkaa aika suoraan Päiviltä, kaikista hoidoista tammikuun ajan -10 %. Kaikki TK:n työntekijät ovat nyt suorittaneet menestyksekkäästi ensiapukurssin, joten voitte pyörtyillä ihan rauhassa mahdottomien boulderongelmien parissa. Myös KO-kurssi on nyt suoritettu!


Vuosijäsenyyksiä on kyselty paljon. Niitä on jäljellä hyvin rajoitetusti, käytännossä homma menee niin, että uusi jäsen otetaan kun vanha eroaa. Varasijalista on tiskillä. Vuosijäsenyys ei ole edellytys kiipeillä TK:lla, normi 10x ja kk-kortteja myydään ihan normaalisti. Hinnat tulevat nousemaan hieman helmikuun alusta esim. kertamaksu nousee 10 euroon.

Holkon Kari astuu opiskelun ihmeellisen maailmaan ja herraa näemme tiskin takana enään lauantaisin ja satunnaisesti myös perjantaisin. Karpan poistuminen paikataan pääosin oman henkilökunnan voimin, emme rekrytoi kokopäivästä työntekijää. Osaaville kiipeilyohjaajille ja reitintekijöille on kuitenkin aina hommia, tulkaa kyselemään rohkeasti.

Kesään on vielä hyvin aikaa ja nykyiseen bloggaustahtiin seuraava päivitys onkin odotettavissa kun ekat ulkoboulderit on korkattu.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Summer action!

Kesä onkin jo alkanut toden teolla. Paljon mielenkiintoista on tapahtunut. Ajeltiin Koskelan Villen kanssa ympäri Eurooppaa tutustumassa mm. Fontsun boulderparatiisiin. Tästä reissusta lisää ehkä jo seuraavassa Kiipeilylehdessä.



TK:n kesä alkoi ensimmäiseillä POTR -tapahtumalla. Silanderin Mika oli pääpuuhamiehenä ja mielestäni tapahtuma oli onnistunut. Paikalla oli n. 40 bouldernistiä ja moni vaikempikin reitti näki harvinaisia nousuja päivän aikana. Turun lupaus Elias Silvola lähetti mm. Sauerkrautin (7c), Eliminaatiokeskustelun (7b) sekä Grand Slamin (7a). Menestyksekkäästä päivästä herralle jäi muistoksi upouudet LaSportivan Pythonit! Pienestä sateesta huolimatta hommasta jäi hyvät fiilikset, eli ens vuonna uudestaan!





Parina viime viikkona ollaan askarreltu Nurmijärven Kiipeilykeskusta. Paikalliset yrittäjät hälyttivät mestoille rakentamaan tattia. Tästä virityksestä tulikin varsin komea ja olen melkein kateellinen lopputuloksesta. Teimme Blockan viidessä päivässä alusta loppuun Tonin kanssa. Viimeisenä päivänä väsäsimme vielä timattimuodon. Keivistä tulee hieno ja paikan pitäisi aueta heinäkuun aikana. Kaikkea hyvää yrittäjille! Ehdittiin käymään 7 veljestä kivellä sekä Piiloammilla. Sain tikattua Old Schoolin (7b), todella hieno jyrkkä linja (kuvassa).






Kalliolaskeuduttamiset ovat lähteneen mukavasti liikkeelle ja nyt olemmekin käyneet Melossa tasaiseen tahtiin laskeuduttamassa innokkaita polttariryhmiä kalliolta alas. TK:lla kesä on luonnollisesti vähän hiljaisempaa mutta ajattelimme pitäytyä normaaleissa aukioloajoissa. Myymälään tuli iso erä uusia Slackejä! Valikoimassa mm. uusi Primitiv sekä Click. Tervetuloa ostoksille.


torstai 31. maaliskuuta 2011

Kevään uudistuksia

Pistetääs vähän updatee mitä TK:lla on tapahtunut lopputalvesta. Kuten useimmat teistä ovat ehkä jo huomanneet, Walltopian seinämuodot ovat saapuneet ja uudet köysilinjat ovat olleet käytössä jo hyvän tovin. Itse seinän rakennusprojekti saatiin suhteellisen nopeasti valmiiksi ja normaali toiminta ei kovasti tästä häiriintynyt. Koko projektiin maalauksineen hurahti reilu pari viikkoa. Ohessa muutamia kuvia rakennusprojektista matkan varrelta:




Seinä ehti olla sellaisenaan reilun kuukauden ja sitten saimme Walltopian muodot hallille. Muotojen asentamiseen meni pari päivää. Emme saaneet IHAN sitä mitä tilasimme, tufan piti olla helppo, niinkuin se on onkin. Mutta halkeamalinja ei ihan vastaa toiveita. Tilauksessa oli _vaikea_ sormihalkeama, nyt saimme helpon nyrkkihalkeaman. Halkeama on ihan kiva, saisi vaan olla vähän haastavampi pidemmällä tähtäimellä. Mutta ainahan voi tehdä eliminaatteja, esim. halkeaman oikea puoli ilman halkeamaa tai ekstraotteilla jne...






Avoimet ovet pidetään 2. ja 3.4. silloin kannattaa tuoda vaikka kaveri kokeilemaan kiipeilyä ilmaiseksi. TK-Shopissa on tyhjennysmyynti, poistamme eriä vaatteita 50 % alennuksella. Myös muista tuotteista huimia alennuksia. Lisätietoja: http://www.tampereenkiipeilykeskus.fi/Keskus/Avoimetovet.aspx

Kesälle on suunnitelmissa pari lasten kesäleiriä. Pyrimme ylläpitämään toimintaa myös erilaisilla lisäpalveluilla kuten laskeutumiset ulkokalliolla yms. polttarihässäkät. Kevään Ticino reissu jouduttiin valitettavasti perumaan heikohkon osallistujamäärän vuoksi. Seuraavaa reissua ei ole suunnitelmissa. Katsotaan sitten syksymmällä uudestaan.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Alkutalvi ja suunnitelmia keväälle

Talvi on alkanut ihan mukavissa merkeissä. Junnuvuorot pyörivät joka viikonloppu ja viikolla koulutetaan innokkaita kiipeilijöitä uuden jalon lajin pariin. Vuosijäsenten kisat pidettiin 11.12. ja voittajiksi tiensä selvittivät Vesku Salonen ja Paula Volotinen! Onnea Veskulle ja Paulalle! Kisojen jälkeen nähtiin todella kuumottava temppu: Taikuri hyppäsi sokkona blockasta toiseen, etäisyyttä on yli 2 metriä!











Keväälle on suunnitteilla Ticinon matka (linkki) ja huomattava uudistus/laajennus: Tilaamme Bulgariasta Walltopian muotoseinää ja rakennamme 8 uutta köysilinjaa! Olemme huomanneet varsinkin helppojen köysilinjojen ylikuormituksen joten kohta niitä riittää. Rakennustyöt aloitetaan helmi/maaliskuussa. Pyrimme tekemään rakennustyöt niin, että normaali toiminta ei kärsi. Eli aukioloajat ovat normaalit ja kiipeilemään pääsee normaalisti myös rakennusaikana. Ohessa muutamia suuntaa antavia luonnoskuvia. Walltopian RockIt paneleita voitte tsekkailla täältä: . Luvassa halkeamaa, tufaa sekä poketteja.








Ticinoon on jo muutamia paikkoja varattu ja mukaan pääsee vain 22 nopeinta, kannattaa varata paikka niin pian kuin mahdollista. http://www.tampereenkiipeilykeskus.fi/tktravels.aspx

TK kalenterit ovat noudettavissa tiskiltä torstaina!

Sokerina pohjalla keskukseen tulossa myös 6m korkea jumppasaliköysi parin viikon sisällä!

tiistai 21. syyskuuta 2010

Uutta ja niin hienoa

Pitkästä aikaa on taas jotain raportoimisen arvoista. Ollaan saatu parin viime viikon aikana valmiiksi lisäosa blockaan! Uutta kiivettävää on nyt n. 70 neliötä. Profiili vaihtelee hekumaalisesta kattokiipeilystä helppoihin kolmiomuotoihin. Oli mukavaa raksailla pitkästä aikaa ja homma sujuikin jo melkeinpä rutiinilla. Lopputulos on mielestäni todella hyvä, saatiin puuttuvat elementit TKn seinäkavalkaadiin. Eipä tuo uusi pökäle ole hassumman näköinenkään!




Muuta uuta kivaa on slackline boxit, släki on nyt entistä vakaampi ja 10 cm korkeampi. Ja kyllä uuden släkin alle tulee samaa punaista juoksumattoa. Lähtötelineet on päällystetty samalla matskulla joten liikkeelle lähtö on mukavampaa kuin entinen tolpan nokassa pyllistely.




Mr T. Rio kävi asentamassa UBS:n (ultimate bouldering soundsystem) boulderpuistoon. Nyt musiikki on rajattu paremmin pois köysiseinältä, kommunikaatio paranee. Subbari ja 4 satellittia takaavat hyvät saundit, enjoy!

lauantai 15. toukokuuta 2010

Campusta ja hellettä

Välillä jotain uutta raportoitavaa TKn tiskin takaa. Campus seinä on nyt siinä tilassa että saapi tulla kokeilemaan voimiaan. Seinällä on tällä hetkellä Metoliuksen listoja kolmea eri kokoa, Moonin sekä Coren otelaudat. Erikoisuutena seinällä on underirappuset joissa voi campustella pelkällä kitkalla tahi mikrojalkkiksilla. Seinä on n. 20 astetta jyrkkä joten pikkulistoilla campustelu on aikas haastavaa. Ottakaa iisisti ainakin alussa.



Myös paljon kysyttyjä Blurrin housuja on nyt tullut lisää ja pieniäkin kokoja pitäisi nyt löytyä ainakin muutamat.



Vaikka ulkona porottaa aurinko täällä sisällä tuntuu olevan ihan mukavan vilpoista. Aluksi vähän pelättiin kuinka kuumaksi halli kesällä tulee mutta eipä hätää, ilmastointi pelittää hyvin. Ja jengiäkin käy vielä ihan riittämiin.

Vaikka hallilla menee vielä suurin osa ajasta niin oon kerenny käymään ulkona kiipeilemässä ihan mukavasti. Huomenna Angelniemeen! Suunnitteilla pitää TK auki koko kesän ma-pe, viikonloput pyhitetään ulkokiipeilylle! Kesä -heinäkuussa tiskin takana saattaapi olla joku muu kuin Mä tai Kalle!

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Tapahtumakalenteri online

Huh, kaiken kiireen keskellä sain kuin sainkin hitusen huonosti veppisivujen väriskaalaan sopimattoman tapahtumakalenterin TKn sivuille. Eli osoitteessa http://www.tampereenkiipeilykeskus.fi/Kalenteri.aspx voit katsella tulevia tapahtumia ja kursseja. Toivottavasti tuo nyt toimisi ilman numerovirheitä.. !

Kursseille voi nyt myös ilmoittautua samaisen kalenterin kautta. Paljon kysytty peruskurssi on nyt aluksi tarjolla. Tämän torstain (18.3.) kurssille mahtuu vielä 3 innokasta kiipeilijää mukaan.

Kalenteri voi tulla muutenkin käytännölliseksi koska siitä voi katsoa mitä tapahtumaa tai varausta hallilla minäkin päivänä on ettei satu juuri esimerkiksi peruskurssin aikaan innostumaan tulemaan paikalle köysikiipeilymielessä.

Muistutuksena tähänkin väliin viikonlopun ohjelmasta eli boulderpuisto on suljettu ke-su (18.3.-21.3.). Köysiseinälle pääsee to-pe ja su. Muista kuitenkin että torstaina eli huomenna on ensimmäinen peruskurssi ja yläköysilinjat on varattu kurssilaisten käyttöön klo 18:00-21:00.